Ajatus uudenlaisesta rengasvarastointijärjestelmästä alkoi muhia Henrik Saariston päässä v. 2003 alkaneella yrittämisen kehittämiskurssilla. Kurssin kouluttaja heitti ilmaan esimerkin lisäpalvelujen ideoimisesta: rengassäilytykselle olisi kysyntää, mutta tiloja renkaiden säilyttämiseen ei. Ajatus tilaa säästävästä rengasvarastointijärjestelmästä ei jättänyt rauhaan, ja jo samana iltana Henrik piirsi kuvan parkkiruutuun mahtuvasta tornista, jossa rengaskorit liikkuivat ylös ja alas.
Ensimmäisenä Henrik esitteli idean Imtecille, joka on Joensuussa toimiva muovi- ja työvälinteollisuuden palveluorganisaatio. Imtecin avustuksella ja Teknologian kehittämiskeskus Tekesin alustavan tuotekehitysrahoituksen avulla nousi pian Tyre Towerin prototyppi Hestek Oy:n pihaan Enossa. Patentti- ja mallisuojahakemukset laitettiin vireille jo ennen markkinatutkimuksen tekemistä loistavaksi ideaksi osoittautuneen tuotteen suojaamiseksi.
Ensimmäiset Tyre Towerit asennettiin Riihimäelle ja Hankoon 2005. Henrikin keksintö on herättänyt kiinnostusta myös ulkomailla - pisimmälle ulkomaan markkinoinnissa ollaan Norjassa ja Saksassa